Patruunagalleria

Patruunagalleriassa järjestetään tasokkaita eri taiteenlajien vaihtuvia näyttelyitä. Galleria sijaitsee Vanhan Paukun Kulttuurikeskuksessa, keskellä entisen Patruunatehtaan tehdasmiljöötä. Toiminnasta vastaa Lapuan kaupungin kulttuuritoimi.

Vuosittain näyttelyitä on 10 – 11 kpl, näyttelyajan ollessa noin kuukausi. Näyttelyiden alkamispäivä on yleensä keskiviikko, päättymispäivä sunnuntai.

Tiedot näytteilleasettajille

Pohjanmaan valokuvakeskus

Valokuvauksen ja valokuvataiteen alueellinen edistämiskeskus

Pohjanmaan valokuvakeskus POVA on toiminut jo parinkymmenen vuoden ajan yhdistysmuotoisena. Valokuvakeskuksen pääpainona on esitellä valokuvataidetta Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla ja tuoda esiin alueensa valokuvataiteilijoita. POVAn galleria sijaitsee Kulttuurikeskus Vanhassa Paukussa.

Valokuvakeskuksen 38 neliömetrin galleriatilassa järjestetään vuosittain noin 10 näyttelyä, joista päättää keskuksen hallitus. Ripustustankoa on noin 16 metriä. Muutaman kerran vuodessa on Valokuvakeskuksella käytössään myös viereinen näyttelytila, Patruunagalleria, jolloin voidaan järjestää laajempia näyttelykokonaisuuksia.

Valokuvakeskus järjestää luentoja, näyttelyitä, kilpailu- ja kurssitoimintaa. Vuosittain POVA järjestää Lakeuden Laajakuvafestivaalin ja muita tapahtumia. Kursseja ja jäsenistöään varten on POVAlla käytössään mustavalkolaboratorio Vanhan Paukun tiloissa.

Valokuvakeskuksen sivut www.pova.fi

Tiedot näytteilleasettajille

Yhteystiedot

Patruunagalleria
Avoinna
ma-to 11–19
pe 11–17
la 11–15
Vapaa pääsy

Pohjanmaan valokuvakeskus
Avoinna
ma-to 11–19
pe 11–17
la 1115
Vapaa pääsy
www.pova.fi